JÄSENKIRJE LOKAKUU 2022

Tässä jäsenkirjeessä:

  1. Puheenjohtajan saatesanat
  2. Jäsenillat käynnistyivät
  3. Kauden 2022-2023 retket
  4. Kauden 2022-2023 näytökset
  5. Leader hanke
  6. Jäsenmaksu

Puheenjohtajalta

Puheenjohtaja tähystää tulevaisuuteen…..

Hyvää alkanutta syksyä, parahin yhdistysväki.

Vaikka pahin lienee koronaepidemiasta jo ohitse, joudumme edelleen olemaan varuillaan. Pandemian kaverina kun tuntuu vielä touhuavan terhakka flunssaepidemia. Lisäharmia tuottaa myös itänaapurimme kyseenalaiset puuhat, joiden vuoksi energian hinta on pilvissä. Näin ollen Jakokoskella Tähtikallion lämmittäminen on huomattavan kallista ja yleisönäytöksien taloudellisuus on hyvinkin kyseenalaista. Näiden ongelmien vuoksi joudumme pitämään toistaiseksi taukoa yleisönäytöksistä.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Kevään ja kesän aikana olemme hakeneet Leader -rahoitusta, jonka tarkoituksena on saada lisää niin visuaalihavaintoihin, kuin valokuvaukseenkin soveltuvaa kalustoa. Nyt, lokakuun puolessavälissä, saimme lopullisen vahvistuksen ja ELY-keskus on myöntänyt meille täysimääräisenä hakemamme rahoituksen.

Helios kaukoputki

Yhdistys on saanut myös kesän aikana useita lahjoituksia.

Edesmenneen jäsenemme Wegeliuksen perikunta, päätti lahjoittaa muutaman vuosikymmenen vanhan Helios -merkkisen teleskoopin oheistarvikkeineen Seulasille. Vastineeksi järjestimme perikunnalle 17.9 näytöksen, johon osallistui kolmattakymmentä henkilöä.

Uutta on myös pieni seurantajalusta, jonka lahjoitti Herrain Raketti- ja Tiedeseura. Kyseinen jalusta soveltuu kevyen kameran ja objektiivin kääntelyyn.

Tietotekniikan puolelta on myös tapahtunut edistystä, sillä saimme lahjoituksena tehokkaan ja suurimuistisen tietokoneen kuvankäsittelyyn.

Lahjoituksia on tapahtunut myös yhdistyksemme sisällä. Tai ainakin pitkäaikaisia lainaamisia, sillä saamme käyttöömme kaksi laadukasta 12” peiliteleskooppia. Nämä on tarkoitus asentaa tornin ison teleskoopin kavereiksi.

Kaikista maailmanmullistuksista huolimatta olemme silti menossa eteenpäin ja toivokaamme pilvettömiä ja valosaasteettomia kelejä tulevalle kaudelle.

Jäsenillat käynnistyivät

Yhteistyö Pohjois-Karjalan Mielenterveydentuki ry:n kanssa on saanut jatkoa ja voimme myös tulevan kauden käyttää heidän tilojaan kokoustiloinamme. Vastineeksi tarjoamme heille kerran kuussa pienen luennon heidän asiakkaitaan askarruttavista astronomisista kysymyksistä. Tämän lisäksi jäseniltoihimme on voinut osallistua myös etänä. Epävirallisten mittausten mukaan n. puolet, jopa ⅔ osaa osallistujista osallistuu etänä.

Tilavarausten vuoksi jäsenilta tulee olemaan ainakin tämän vuoden kunkin kuun ensimmäisenä torstaina klo 18.

Retkeilyä

Harmillisesti viime kaudelle suunnitellut Seulasten retket itärajan suunnalle eivät toteutuneet. Osin säiden, osin yhteensopimattomien kiireiden vuoksi. Luonnollisesti näitä retkiä emme ole kuitenkaan perumassa. Vallitsevien sääolosuhteiden vuoksi joudumme mahdollisesti järjestettäviä retkiä toteuttamaan hyvin lyhyellä varoitusajalla.

Mahdollisia kohteita olisi Kitsi/Patvinsuo -alueet, jonne ajaa autolla parisen tuntia. Hieman lähempänä olisi Möhkön kylä, jossa myös majoitusmahdollisuudet. Omakohtaisesti suosisin Möhköä, mm. parempien teiden vuoksi.

Näytökset ja muu yleisötoiminta

Pandemia taittoi terän viime kaudelta ja tälle kautta on uusi riesa, tuo itänaapurimme aiheuttama energian hintojen voimakas nousu. Kuten jo puheenjohtajan saate sanoissa asia ilmenikin, joudumme ainakin loppuvuoden toimimaan ilman yleisönäytäntöjä. Asiaa seurataan ja toimimme tilanteen mukaisesti.

Seuraava suurempi tapahtuma olisi 29.10. Halloween juhlat olisi tarkoitus järjestää Jakokoskella jonne niin yleisöllä, kuin tietenkin myös jäsenillämme on vapaa pääsy. Tarkoituksemme on tuoda julki toimintaamme ja verkostoitua.

Leader hanke

Viime vuosikymmenten suurin taloudellinen ponnistus lienee vireillä oleva hanke, johon saimme lopullisen päätöksen 18.10.2022 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta. Tukea myönnetään 4932,60 euroa EU:n ja valtion kassasta siten, että julkinen osuus laitehankinnoista on 75% ja meidän osuus 25%. Meidän osuudeksi jää rahalliseksi osuudeksi 1395,25 euroa ja vastikkeettoman työn osuudeksi 660 euroa. Yhteensä hankkeen arvo on 8221 euroa.

Entä mitä tällä rahalla on tarkoitus hankkia? Asiaa on pohdittu viime kaudella useammassa jäsenillassa ja havaittu että jäsenistöämme kiinnostaa niin valokuvaus, kuin visuaalinen taivaan tarkkailu. Lisäksi koronan tuoma ilmiö korosti kuinka tärkeää olisi voida toimia ilman fyysistä kosketusta okulaariin ja eräs hankittava asia onkin kaksi uutta monitoria joiden kautta voi kerralla useampikin henkilö tarkkailla taivaan ilmiöitä.

Visuaalista tarkkailua auttaa kaksi uutta, erittäin laadukasta okulaaria. Masuyama 50mm 2” ja Ethos 21mm 2”. Näitä valittaessa pyrimme maksimoimaan visuaalisen kokemuksen tähtitaivaan tarkkailussa.

Valokuvauksen puolelta taasen ostamme reilun määrän eri kameroihin soveltuvia bajonettiadaptereita joiden avulla likipitäen kaikkien valmistajien järjestelmäkamerat saadaan kiinni teleskooppeihimme. Erilaisia laadukkaita suotimia tulee myös kiinni suodinkarusellien avulla teleskooppeihin.

Kokonaan uutena asiana saamme viimeinkin omaan käyttöömme aurinkoteleskoopin, kun tilauslistaan sisältyy myös laadukas 12” aurinkosuodin. Näin ollen saamme muutettua yhden teleskoopin aurinkoteleskoopiksi joka puolestaan mahdollistaa havaintokauden laajentamisen ympärivuotiseksi.

Tornille tulee myös uusi valvontakamerajärjestelmä. Yksi kameroista on tarkoitus sijoittaa kuvaamaan yläkerran teleskooppia, jolloin näemme onko tornilla väkeä. Mikäli kaikki sujuu suunnitellusti, avautuu seulaset.fi -sivujen kautta ko. kameran viimeisin ruutu, jolloin kuka hyvänsä näkee onko tornilla väkeä. Tällä on tarkoitus saada niin jäsenistöämme, kuin kylänväkeä saapumaan paikalle aina kun tähtitornillamme on aktiviteettia.

Näiden lisäksi tulee vielä kaikenlaista muuta oheiskilkettä ja projektin etenemisestä tulemme tiedottamaan tulevissa jäsenilloissa. Samoin laitteiden käyttökoulutusta tulemme järjestämään jäsenistöllemme.

Jäsenmaksu

On jälleen kerran aika maksaa vuotuinen jäsenmaksu. Muistathan käyttää sähköpostissasi saamaasi viitenumeroa.

Tilinumero: FI13 5234 0320 0722 31

Jäsenmaksu on 15 €.
Opiskelijat/koululaiset 10 €.
Perhejäsenet 5 €.

Yhteydenotot sähköpostilla: info(at)seulaset.fi

Terveisin Seulasten Hallitus